Etätyö ja mitä vuorovaikutuksesta on opittu – osa II
Tämä on toinen blogi 3 blogin sarjasta, jossa tarkastelen etätyötä ja vuorovaikutusta. Ensimmäisessä tarkastelin nähdyksi tulemista. Tässä osassa tarkastelen keskustelukäytäntöjä ja –kulttuuria muuttuvissa työoloissa. Ja kolmannessa osassa itsensä johtamista eri työympäristöissä.
”Etätyö teki yhteistyön ja keskustelun käytännöt näkyviksi”
Tutut käytännöt siirtyvät ja periytyvät uusiin ympäristöihin usein sellaisinaan. Teknologiavälitteiseen työympäristöön siirtymishötäkässä ei ehditty pohtia mikä on todella tarpeen, mistä käytännöistä voisi luopua ja mitä tarvitaan tilalle tukemaan yksinäisessä puurtamisessa selviämistä ja hyvinvointia. Lähityökavereiden tuki on etääntynyt ja moni raportoi, ettei tohdi tarpeissaan häiritä kiireisiä kollegoita. Jos työkulttuurissa ei ole ollut muutenkaan tapana nojautua toisiin ja ilmaista kaipaavansa apua, tukea ja keskustelukumppania, niin se ei rakennu itsestään uuteen työympäristöönkään.
Jos johtajuus on ollut etäistä ja näkymätöntä ja yhteydenpito satunnaisten kohtaamisten varassa, on etätyö heikentänyt sitä entisestään. Eräs johtaja kuvasikin, että myös hän jäi yksin, ja vasta se kokemus auttoi häntä rakentamaan uutta keskusteluyhteyttä omaan henkilöstöönsä ja luomaan tiloja yhteisille keskusteluille.
”Luottamus joutui etätyössä käytännön testiin”
Suhtautuminen etätyöhön ja muihin joustaviin työnteon malleihin riippuu siitä, minkälainen ihmisten keskinäinen suhde on ja kuinka kukin yksilönä ylipäätään pystyy luottamaan toisiin ihmisiin. Muuttunut työympäristö laittaa luottamuksen vääjäämättä testiin. Siitä kertoo esimerkiksi esihenkilön kommentti etäpalaverissa kesäisesti pukeutuneelle työntekijälleen: ”Ai, aurinkoa siellä otat työpäivänä.” Uuden ja hämmentävän tilanteen edessä hallinnan tunnetta pyritään saavuttamaan erilaisin keinoin. Aika usein se tapahtuu lisäämällä kontrollia ja valvontaa.
”Uusi haastaa myös käsityksen ammatillisesta itsestämme”
Jokaisella on omia oletuksia ja uskomuksia siitä, mitä ajattelee työn olevan, miten sitä kuuluu tehdä ja millainen on kelvollinen työrooli. Puntaroimme mm. voiko työtä tehdä mukavasti ja rennosti ja mitä erilaisimmissa paikoissa.
Nopeassa muutoksessa mieli ei ehdi mukaan muutoksiin. Oman paikan, roolin ja käytäntöjen löytäminen vie energiaa ja aikaa. Se haastaa oikeastaan koko identiteetin ja käsityksen itsestä. Joustavuus ja palautumiskyky joutuvat koetukselle. Taitavaan itsensä johtamiseen tarvitaan toisten tukea.
”Ihminen päättää aina itse omasta läsnäolostaan ja keskittymisestään”
Etäyhteyksissä on epäilty toisten läsnäoloa ja keskittymistä työhön. Kun emme näe toisia muodostaa mielemme käsityksen tilanteesta. Omat suhtautumistavat, käsitykset ihmisistä, mieliala ja tilannetekijät värittävät päätelmiä. Epäilyjen takana voi olla myös huoli omasta kyvystä toimia ja keskittyä uudessa ympäristössä. Asiaa on helpompi pohtia näkemällä se toisten ongelmana.
Fyysinen läsnäolo ei sellaisenaan takaa milloinkaan henkistä läsnäoloa. Omiin ajatuksiin ja puuhiin voi upota sekä etä- että lähikohtaamisissa. Etäyhteyden suljettuja kameroita vastaavat lähitilanteissa toisten taakse takariviin hakeutuminen, myöhästelyt, henkinen poissaolo ja muiden asioiden hoitaminen yhteisen työskentelyn rinnalla. Saatamme siis olla paikalla, mutta emme silti ole keskittyneesti läsnä.
Omien asiakkaitteni kohdalla etätyössäkin on jumpattu enemmän sitä, kuinka ylenpalttisesta tauottomasta uppoutumisesta työhön oppii irrottautumaan.
”Tutut vuorovaikutuksen tavat siirtyvät uusiin ympäristöihin”
Etäaikana on kannettu huolta rajallisesta mahdollisuudesta lukea vuorovaikutusta, tulkita ja ymmärtää toinen toisiaan. On perusteltu, että vuorovaikutus jää vajaaksi kun sanattomasta viestinnästä ei ole mahdollisuutta tehdä havaintoja.
Vuorovaikutus ei useinkaan ole sen helpompaa fyysisesti samassa tilassa olevien kesken. Olen kohdannut työssäni tuon tuosta tilanteita, joissa lähiyhteydessäkin muitta mutkitta ohitetaan havainnot mm. läsnäolon ja keskittymisen häiriöistä ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nähty. Lähipalavereissakin puhuttua ja tehtyä tulkitaan tarkistamatta ja kysymättä läsnäolevilta mitä tarkoitettiin tai mistä on kyse. Sen sijaan kukin etenee suoraan omiin johtopäätöksiinsä ja käyttäytyy päätelmiensä mukaan. Tavat keskustella eivät muutu itsestään toisenlaisiksi keskusteluympäristön muuttuessa.
”Inhimillinen yhteydentarve säilyy – vaikka toimintaympäristöt muuttuvat”
Etätyössä vuorovaikutus rakentuu enemmän asia- ja tehtäväkeskeiseksi. Työ mekanisoituu ja itsensä tunteminen oikeaksi kokevaksi ihmiseksi kärsii. Kokemuksiaan ja ajatuksiaan pitäisi päästä jakamaan toisten kanssa. Kun kehonkielestä saa vähemmän apua toisten ymmärtämiseen, on asioita tarkistettava kysymällä suoraan. Etäpalaverissa on kuunneltava tarkemmin. Toisten keskeyttämisestä ja päälle puhumisesta seuraa suurempi kaaos. Puheenvuorojen ottaminen spontaanisti on vaikeampaa, mutta keskustelu saattaa rakentua myös järjestäytyneemmäksi ja ajattelu jäsentyneemmäksi.
Joka tilanteessa tarvitaan taitoa kuunnella, tarkistaa kuultua, kysyä lisää ja liittää oma puheenvuoro puheenvuorojen ketjuun rakentavasti. Aina tarvitaan yhteys kokevaan ja tuntevaan inhimilliseen ihmiseen. Inhimillinen kohtaaminen ja rakentava keskustelut ovat mahdollisia kaikilla välineillä, jos vain itse tahdomme niin.
”Monipaikkatyössä sovitetaan yhteen yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä”
Työyhteisössä jokaiselle tulisi syntyä tunne, että hän kuuluu joukkoon ja voi sitoutua siihen emotionaalisesti. Ensiarvoista on tuntea itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi ihmisenä sekä ammattiroolissaan. Lisäksi yhteisiin asioihin on saatava vaikuttaa. Tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuuden toteutumista vertaillaan aina näistä tarpeista käsin. Ihmisen mieli jäsentää asioita luokkiin ja fyysisesti eri paikoissa työskentely synnyttää helposti jakoa meihin lähityötätekeviin ja teihin etätyötätekeviin. Kaikilla on tarve saada tasapuolisesti huomiota.
Monipaikkatyössä joudutaan sovittamaan yhteen yksilöllisiä työnteko mieltymyksiä ja elämäntilanteita yhteisöllisyyden ja yhteistyön tekemisen tarpeiden kanssa.
Yksilöiden kokemusten selvittämiseen kannattaa käyttää aikaa. Paluu toimiston hälyyn lähelle ihmisiä voi olla todellinen ylitettävä kynnys. Yksin puurtamisen vuodet ovat eristäneet ja yksinäistäneet ihmisiä, näitä tunteita on vaikea tunnistaa ja tunnustaa. Ajatuskin voi olla aluksi sen verran sumea, että kannanottaminen vaatii pohdintaa.
Kaikille yhteisöille samanlaisena sopivaa tapaa organisoida monipaikkatyö ei ole. Työn luonne, yhteisön kulttuuri ja yksilöiden muutosjoustavuus luovat pohjan yhteisöön parhaiten soveltuvien käytäntöjen löytämiselle. Yhdessä tutkien, kokeillen ja kokemuksia puntaroiden löytyvät aina parhaat ratkaisut.
”Olosuhteiden muutos luo tilan uudistua”
Muutoskohdat tarjoavat tilan katsoa asioita uudella tavalla. Parhaiten ihmisiä ja työtä palvelevat käytännöt löytyvät kun pysähdymme ajattelemaan ja tutkimaan tilannetta ja odotuksia. Helpointa on lähteä yhdessä etsimään vastauksia mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin:
- Mitä me opimme etätyöaikana vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä ja sen johtamisesta?
- Miten keskustelemme ja toimimme nyt yhdessä? Miten haluamme toimia jatkossa?
- Miten luotamme toisiimme tai kontrolloimme toisiamme?
- Millaista ja missä tapahtuvaa työn tekemistä arvostamme ja hyväksymme?
- Miten tartumme läsnäolon ja keskittymisen häiriöihin ja vuorovaikutuksen säröihin?
- Mistä tiedämme miten ihmiset yhteisössämme voivat? Miten huolehdimme toisistamme?
- Mihin tarvitsemme johtamista? Miten sen voisi parhaiten toteuttaa?
- Miten rakennamme yhdessä yksilön ja yhteisön tarpeita palvelevat monipaikkatyön työkäytännöt?
Keskusteluakatemia palvelee yhteistyön ja vuorovaikutuksen kysymyksissä.
Ota yhteyttä
birgitta@birgittaromppanen.fi ▪ 040 7550539